HERE COMES THE VIHKISORMUS

Päivitetty 20.11.2019

On aika esitellä vihkisormukseni.
Vihkisormukseni on Kohinoor 003-275V. Ei lainkaan sellainen kuin alunperin olin ajatellut.


vihkisormus

Here comes the vihkisormus


Lähdin kiertelemään kultasepänliikkeitä oikeastaan välittömästi hääsuunnittelun alkaessa. Lähdin etsimään sormusta, josta näkee jo hyvän matkan päähän, että siinä on timantteja. Tai ainakin yksi iso. Haaveilin muun muassa Olli Johan Lindroosin Kide tyyppisistä sormuksista. Tiesin kuitenkin jo ennen kuin olin yhteenkään liikkeeseen astunut, että siihen budjettini ei riitä.

Alkuun oikeastaan vaan ikkunashoppailin. Liikkeeseen astuminen ja se, että sanoo myyjälle tulleensa katselemaan vihkisormusta, oli todella jännittävää. Uskaltauduin kuitenkin lopulta sisällekin ja aloin sovitella erilaisia sormuksia. Niitä isokivisiä ja hieman pienempi kivisiä sekä eri mallisia. Mikään ei tuntunut omalta.

Sitten aloin kokeilemaan sormuksia, joissa ei ollut kiviä lainkaan. Ajattelin, että en kyllä koskaan tule ostamaan mitään näin tylsää. Kunnes katsoin sormiini. Mä tykkäsin niistä, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja todella paljon tykkäsinkin. Kokeilin kivettömiä sormuksia, joissa olisi jokin muoto tai kuviointi, edes jotain erikoista. Aina sormeeni pujahti valkokultainen, sileä sormus. Hoin myyjälle, että en ymmärrä, mikä tässä nyt on.

Onneksi alkoi tulla kiire töihin ja pääsin sillä verukkeella pois myyjän edestä hämmästelemästä itseäni.


kohinoor vihkisormus

Lopulta vihkisormuksen valinta oli helppo


Muutaman päivän asiaa sulateltuani aloin ymmärtää, että en pitänyt sormuksista, jotka yrittivät jättää kihlasormukseni varjoonsa. Kihlasormukseni on unelmieni täyttymys, jota en mistään hinnasta vaihtaisi.

Tunnearvoa siihen tuo lisää se, että mieheni on valinnut sen. Ilman minkäänlaisia vinkkejä tai makutuomareita. Tai olihan hänellä makutuomari mukana, tyttäremme ja ehkä senkin takia olen niin ylpeä sormuksestani. Sen on valinnut minulle rakkaimmat ihmiset.

Tästä pohdiskelusta ja oivalluksesta rohkaistuneena lähdin tyttäremme kanssa sormuskaupoille. Tiesin Timanttisilla olevan hyvät alennusmyynnit juuri silloin, joten suuntasimme sinne. Aloitin jälleen sormuksista, joissa oli niitä timantteja. Edelleenkään ne ei tuntunut omilta.

Tämä pieni yksityiskohta ei minua haitannut, koska sillä hetkellä siitä tuli minun vihkisormukseni. Tuli vahva tunne, että tämä se on.

Siirryin siis kivettömiin sormuksiin ja nopeasti sormeeni pujahti tämä Kohinoorin sormus, joka on itseasiassa kihlasormus. Tämä pieni yksityiskohta ei minua haitannut, koska sillä hetkellä siitä tuli minun vihkisormukseni. Tuli vahva tunne, että tämä se on. Tytärkin vahvisti asian ja sanoi se olevan juuri sopiva.

Sen lisäksi, että sormukset ovat ulkoisesti minua miellyttävät, olen todella iloinen siitä missä ne on valmistettu. Kohinoorin sormukset ovat Kultakeskuksen tuotemerkki ja ne valmistetaan täällä Hämeenlinnassa. Myös kihlasormukseni on kotimainen ja se on valmistettu Hämeenlinnan naapurikunnassa Hattulassa.

Lue lisää:
◇ ESITTELYSSÄ AURORA


vihkisormus


Mitkä asiat ovat sinulle sormuksen valinnassa merkityksellisiä? Löysitkö oman sormuksesi helposti? Vai oletko kenties teettänyt oman sormuksesi? 

Kävin tutustumassa Kultasepät Andreasin työpajaan ja sain sieltä paljon tietoa myös sormuksen teettämisestä. 

Lue lisää:





Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3